Miten menee?

Kello on puoli seitsemän sunnuntaiaamuna, kun kirjoitan tätä. Lapset nukkuvat vielä (poikkeuksellista), mutta heräsin itse ja ajattelin päivittää teille pikakuulumiset.

Riippuu varmaan näkökulmasta, että meneekö meillä hyvin vai ei. Olen ollut töissä kolme viikkoa, ja tuohon aikaan on mahtunut niin enterorokkoa, yöllisiä kauhukohtauksia kuin erinäisiä tunteenpurkauksia vähän kaikilta.

Kuopus on pistänyt kaiken oppimansa uusiksi. Juuri, kun olin tuudittautunut ajatukseen, että hän nukahtaa helposti itsekseen klo 20, nukkuu läpi yön ja on päivisin aurinkoinen ja sosiaalinen, ei mikään pidä enää paikkaansa. Nyt hän huutaa yöt läpeensä. Syli ei kelpaa öisin, mutta päivisin on oltava vain sylissä.

Äidin ja tyttären laatuaikaa yhdessä ystävien kanssa: leikkipuistotreffit samanikäisen kaverin kanssa (sekä äideillä että tyttärillä).
Äidin ja tyttären laatuaikaa yhdessä ystävien kanssa: leikkipuistotreffit samanikäisen kaverin kanssa (sekä äideillä että tyttärillä).

Ennen niin rohkeasti maailmaa tutkiva tyttö onkin kaikkea uutta kohtaan epäluuloinen ja pelokas. Lueskelin netistä, että 1,5-vuotiaan mielikuvitus ja ymmärrys kehittyvät juuri nyt kovaa vauhtia, mikä voi vaikuttaa tähän kaikkeen.

Varmasti tytärtä sekoittaa myös se, että olen valtaosan päivästä pois kotoa. Voi toista, luuleekohan hän, että äiti on hylännyt hänet? Tietenkään näin ei ole. Toivottavasti hänkin oppisi sen pian.

Poikani kanssa on helpompaa. 4-vuotias kun osaa jo itse kertoa, mitä hän ajattelee. Eilen illalla, juuri ennen nukahtamistaan, hän esitti toiveen, että voitaisiinko mennä koko perhe yhdessä puistoon? Yleensä meistä vanhemmista sinne menee vain toinen, että toinen saa hetken levätä. Mutta poikani idea on ihana ja sen teemme.

Pidettiin palaveri työkaverin veneellä. Ei voi valittaa.
Pidettiin palaveri työkaverin veneellä. Ei voi valittaa.

Töihinpaluusta olen itse tosi innoissani – ja sen takia iltaisin kovin väsynyt. Minusta on ihanaa olla taas osa aikuisten maailmaa, jossa olen oma itseni enkä vain jonkun äiti. Alkuinnostuksissani olen kuitenkin kahminut aivan liikaa tekemistä, mikä ei ole hyvä. Kahdeksan tuntia päivässä kun ei muutu kymmeneksi vaikka voissa paistaisi. Mutta ehkä elämä on ikuista balanssin tavoittelemista?

Jos muuten mietitte, että mitä teen työkseni, olen Me Naisten toimittaja. Sekä työpaikasta että blogin nimestä voi siis päätellä, että naisten jutut ovat sydäntäni lähellä. Täällä blogissa ei kuitenkaan ole tarkoitus kirjoitella työstäni, sillä ajattelen, että se osa minusta kuuluu työnantajalle. Omista, yleisesti työntekoon liittyvistä tunteistani ja havainnoistani kyllä.

Tiedättekö muuten mistä uraäiti varastaa omaa aikaa? Lounaalta! Kuva Instagramista.
Tiedättekö muuten mistä uraäiti varastaa omaa aikaa? Lounaalta! Kuva Instagramista.

Kaipaan kyllä toisinaan myös perhevapaa-aikoja. Sitä, kun voitiin Iinan kanssa käydä vaunulenkeillä Pokémoneja metsästämässä. Sitä, kun päiväunet rytmittivät päivää ja tarjosivat hetken hengähdystauon. Sitä, että sain kulkea huonon yön jälkeen zombina kotona kahvikuppi kädessä vaikka koko päivän. Mutta aika aikaa kutakin.

Blogin kirjoitustahti ehkä vähän harvenee kotonaoloajoista, mutta kenties sisältö on sitten sitäkin timanttisempaa? Saa nähdä 🙂

Miten sinulla menee?

Ekan työpäivän plussat ja miinukset

Ensimmäinen työpäivä äitiysvapaan jälkeen takana. Mitä jäi käteen?

Plussat:

+ Kulkukortti ja tietokoneen salasanat toimivat heti

+ Lämmin lounas, jota ei tarvinnut valmistaa itse

+ Aikuisia ympärillä

+ Automaattikahvi oli yllättävän hyvää

+ Ei päiväkotiviemisiä ja -hakemisia, koska isä on kotona

+ Mies oli valmistanut päivällisen koko perheelle ja taiteillut jopa porkkanaruusun salaatin päälle. Mokoma.

Miinukset:

– Poistin 8000 sähköpostia (oikeasti!)

– En ehtinytkään juoda kahvia lämpimänä, tosin se oli oma moka

– Poika pahoitti päivällisellä mielensä, koska söin isän tekemän kauniin porkkanaruusun.

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.