Blogin luetuimmat jutut

Hitsiläinen, blogini täyttää tänään vuoden. Vuosi sitten päätin, että tuli mitä tuli, kirjoitan tätä vuoden ajan. Vaikka lukijoita ei olisi, vaikka kuinka väsyttäisi, vaikka saisin kuraa niskaan. Vasta vuoden jälkeen saan luovuttaa.

Alkuun lukijoita ei ollutkaan juuri yhtään, ja myönnän, että itsenäisenä blogina teidän löytämisenne onkin ollut välillä vaikeaa. Minua ujostutti puhua blogista tutuille ja pitää itsestäni ääntä somessa.

Sitten päätin, että ei tässä nyt auta ujostella. Täytyy vaan antaa mennä. Kertoa blogista kaikille, olla ylpeä itsestään. Ja kaikista tärkeimpänä uskaltaa kirjoittaa rehellisesti siitä, mitä ajattelee.

Tämä asenne näköjään palkittiin. Parhaimmillaan blogissa on ollut 25 000 käyttäjää kuussa. Ei se ihan huonosti ole aloittelevalta bloggaajalta, joka en tosin taida enää vuoden jälkeen olla. Välillä on ollut hiljaisempaa, mutta niin se menee muillakin.

En olekaan törmännyt kuraa heitteleviin kommentoijiin. Jotain eriäviä mielipiteitä on kyllä tullut, muttei mitään persoonaani kohdistuvaa. Älkää kuitenkaan turhaan pelätkö olla kanssani eri mieltä. Sen saa sanoa.

Bloggaaminen on superkivaa. Kirjoittaisin näitä tekstejä vaikka joka päivä, jos aikaa olisi. Olen vahvistunut naisena näiden kirjoitusten myötä. Se on yllättävä bonus, jota en osannut odottaa.

Kuluneen blogivuoden kunniaksi päätin kerätä yhteen blogin luetuimmat jutut ja kertoa muutaman ajatuksen noiden kirjoitusten taustalta. Saa nähdä, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Sen voin paljastaa, että sanottavaa minulla vielä on. Ei tämä näköjään yhteen vuoteen jäänyt.

paino anteeksipyyteleminen

1. Naiset, lopettakaa anteeksipyytely painostanne

Blogin ylivoimaisesti luetuin juttu. Kirjoitin tekstin noin tunnissa, vaikka toki olin miettinyt ja sulatellut aihetta mielessäni pitkään. Olen edelleen häkeltynyt, että se kiinnosti niin monia (13 000 Facebook-reaktiota, huh huh).

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, naisten painosta ei tarvitsisi puhua enää lainkaan. Mutta emme elä. Törmään jatkuvasti joko netissä tai kasvokkain naisiin, jotka ovat jumissa. Jumissa siksi, että he kuvittelevat olevansa liian rumia ja läskejä toteuttamaan itseään.

Mikä määrä energiaa vapautuisikaan, jos naiset osaisivat lopettaa itsensä ja toistensa kritisoinnin? Mitä kaikkea me saisimmekaan aikaan? Näistä asioista on tärkeää puhua, joten niistä lisää jatkossakin.

Äitiyden rimanalituskeinot 4

2. Äitiyden rimanalituskeinot

Tätä tekstiä kirjoitin monta päivää. Hioin ja hain oikeita sanoja. Koska äitiys on herkkä aihe, jännitin jutun julkaisua. Ihan turhaan. Jopa kadulla tultiin pysäyttämään ja kehumaan tekstiä. Se ei tietenkään ole hyvän kirjoituksen mitta, mutta kyllähän se kannustaa jatkamaan.

Äitiys on aihe, jossa ei voi onnistua, jos lähtee vertailemaan itseään liikaa muihin. Mutta silti vertaistuki äitiydessä on äärimmäisen tärkeää. Tällä nuoralla yritän minäkin tasapainoilla, sekä äitinä että bloggaajana.

kotiapurinki1

3. Kavereiden kotiapurinki, silkkaa neroutta

Voi ihanat ystäväni, minkä teitte! Kavereiden yhteinen siivousrinki oli niin hyvä idea, että halusin pistää sen yleiseen jakoon. Idea on mahtavan tasa-arvoinen, sillä kuka tahansa ikään ja tulotasoon katsomatta voi kokeilla sitä. Ja se ihan oikeasti helpottaa arkea ja luo yhteisöllisyyttä.

Postaus lähti leviämään somessa solkenaan. Seurasin hämmentyneenä lukijakäyrien paukkumista ja olin vakuuttunut, etten tule enää ikinä kirjoittamaan yhtä luettua juttua. Näköjään olin väärässä, sillä kaksi ylempää juttua meni kuin menikin tämän tekstin ohi. Aika hauskaa.

liian läski vaateostoksille

4. Liian läski vaateostoksille?

Vaatteet ja niiden koot ovat jännä juttu. Moni tuntuu päättäneen, että kokonumero on naiseuden mitta. Jos ei mahdu tiettyyn vaatteeseen, on epäonnistunut. Höpö höpö sanon minä. Kuten kirjoituksessakin totean: jos vaate ei sovi minulle, vika on vaatteessa, ei minussa.

Me olemme ruumiinrakenteeltamme erilaisia, eri puista veistettyjä. Itse olen leveälanteinen ja -harteinen, enkä ole mahtunut pieniin vaatekokoihin edes hoikkana teininä. Mitä sitten? Ei meidän ole mikään pakko pyrkiä kaikin keinoin noudattamaan stereotyyppistä naiskuvaa. Me voimme valita toisinkin.

traktorimarssi

5. Kotimainen ruoka ei ole itsestäänselvyys

Tämä kirjoitus oli sattuma. Osuin vahingossa autoa ajaessani keskelle Traktorimarssi-mielenosoitusta, jossa maanviljelijät protestoivat ruoan hintojen halpuutusta ja kartelleja. Se avasi silmiäni, sillä aloin itsekin ajatella ja kiinnittää enemmän huomiota omiin ruokaostostottumuksiini.

Oivallus toi myös kotimaisen ruoan jollain tavalla lähemmäs minua itseäni. Tuntuu hienolta tajuta, että lukuisat maanviljelijät ovat ihan oikeasti nähneet vaivaa minun ruokani eteen. Edelleen siitä tulee lämmin olo. Asuimmepa maalla tai kaupungissa, me olemme lopulta yhtä. Tämän kun tässä epävakaassa maailmassa muistaisi.

Kiitos te ihanat lukijani, jotka olette liittyneet joukkoon, kommentoineet, tykänneet, tsempanneet tai vain kulkeneet hiljaa mukana. Olette kaikki yhtä tärkeitä. Hyvä me!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä. Snapchat: rosannamarila.

(Liiankin) osuvaa parodiaa naiseudesta

Liput saatu blogin kautta

Niin osuvaa, että tekee jo vähän kipeää. Tältä tuntui, kun katselin kesäteatterin lavalla hilpeää parodiaa naiseudesta. Olo oli samaan aikaan kutkuttavan kupliva ja hitusen haavoittuva. Tuntui nimittäin kummallisen hienolta tunnistaa lavalta sekä itsensä että monta muutakin tuttua naista.

Keski-Suomessa Saarijärvellä sijaitsevan Teatteri Lumperon esitys Ja Jumala loi naisen kertoo naisista, jotka yrittävät päästä eroon omista epävarmuuksistaan osallistumalla mental fitness -kurssille. Hahmoista löytyy muun muassa ikuinen laihduttaja, aina kiireinen ylisuorittaja sekä jatkuvasti miehiä iskevä nainen.

IMG_0078

Esityksessä tuuletetaan naiseuden kliseitä huumorin keinoin oikein kunnolla. Ulkonäkö, työelämä, äitiys, vaimona oleminen – jep, tunnistan.

Miehiäkin nähdään, mutta sivurooleissa. Naiset – kaiken ikäiset, näköiset ja kokoiset – ovat tämän esityksen tähtiä. Miehistä kyllä puhutaan paljon, sillä niinhän me tuppaamme tekemään. Sitten ihmetellään, että miksi me aina puhumme miehistä.

Teatteriseuraksi otin 12-vuotiaan sukulaistyttöni. Hänkin tykkäsi!
Teatteriseuraksi otin 12-vuotiaan sukulaistyttöni. Hänkin tykkäsi. Varmistin tosin etukäteen ohjaajalta, että esitys sopii hänenkin ikäisilleen.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Kirsi Suloselta löytyy paitsi pilkettä silmäkulmasta, myös tarkkanäköisyyttä ja oivalluskykyä. Muun muassa kohtaus, jossa miehet arvostelevat naisia kuin autoja osuu ihan ytimeen. Hyvät puskurit, tuunattu ulkönäkö ja koeajovertailut naurattavat, mutta pistävät miettimään naiseutta syvemminkin.

Komedia onkin hiukan samanlainen kokemus kuin peiliin katsominen. Tiettyinä hetkinä sitä pitää näkemästään, toisinaan taas totuus kirpaisee. Onneksi humoristinen käsittelytapa ja itseironia antavat mahdollisuuden nauraa esitykselle – ja sitä kautta itselle.

Kesäteatterilla oli komeammat puitteet kuin olin etukäteen ajatellut.
Kesäteatterilla oli komeammat puitteet kuin olin etukäteen ajatellut.

Teatteri Lumpero oli minulle uusi tuttavuus, mutta iloinen sellainen. Hauskaa, että keskeltä kauniita järvimaisemia löytyy monisatapäisen yleisön vetävä katettu katsomo. Paikka voisi aivan hyvin pitää ääntä itsestään enemmänkin.

Väliaika, kahvia ja pullaa.
Väliaika, kahvia ja pullaa.

Olen iloinen, että Sulonen kutsui minut katsomaan näytelmää. Esitys pureutuu naiseuteen hyvin pitkälti samalla ajatuksella kuin minä tässä blogissa. Tuntuu hauskalta tajuta, että muutkin katsovat naisen elämää samasta vinkkelistä.

Koska tottahan se on: me naiset olemme välillä hirmu epävarmoja, mutta myös hersyviä, heittäytyviä ja syvällisiä. Siis hyviä juuri näin.

Komeat ovat myös kesäteatteria ympäröivät maisemat.
Komeat olivat myös teatteria ympäröivät maisemat.

Ja Jumala loi naisen -näytelmä jatkuu elokuun ensimmäiseen viikkoon asti. Tarkemmat päivämäärät ja saapumisohjeet löydät täältä. Kannattaa käydä kahden ja puolen tunnin nauruterapiassa!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.