Blogin luetuimmat jutut

Hitsiläinen, blogini täyttää tänään vuoden. Vuosi sitten päätin, että tuli mitä tuli, kirjoitan tätä vuoden ajan. Vaikka lukijoita ei olisi, vaikka kuinka väsyttäisi, vaikka saisin kuraa niskaan. Vasta vuoden jälkeen saan luovuttaa.

Alkuun lukijoita ei ollutkaan juuri yhtään, ja myönnän, että itsenäisenä blogina teidän löytämisenne onkin ollut välillä vaikeaa. Minua ujostutti puhua blogista tutuille ja pitää itsestäni ääntä somessa.

Sitten päätin, että ei tässä nyt auta ujostella. Täytyy vaan antaa mennä. Kertoa blogista kaikille, olla ylpeä itsestään. Ja kaikista tärkeimpänä uskaltaa kirjoittaa rehellisesti siitä, mitä ajattelee.

Tämä asenne näköjään palkittiin. Parhaimmillaan blogissa on ollut 25 000 käyttäjää kuussa. Ei se ihan huonosti ole aloittelevalta bloggaajalta, joka en tosin taida enää vuoden jälkeen olla. Välillä on ollut hiljaisempaa, mutta niin se menee muillakin.

En olekaan törmännyt kuraa heitteleviin kommentoijiin. Jotain eriäviä mielipiteitä on kyllä tullut, muttei mitään persoonaani kohdistuvaa. Älkää kuitenkaan turhaan pelätkö olla kanssani eri mieltä. Sen saa sanoa.

Bloggaaminen on superkivaa. Kirjoittaisin näitä tekstejä vaikka joka päivä, jos aikaa olisi. Olen vahvistunut naisena näiden kirjoitusten myötä. Se on yllättävä bonus, jota en osannut odottaa.

Kuluneen blogivuoden kunniaksi päätin kerätä yhteen blogin luetuimmat jutut ja kertoa muutaman ajatuksen noiden kirjoitusten taustalta. Saa nähdä, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Sen voin paljastaa, että sanottavaa minulla vielä on. Ei tämä näköjään yhteen vuoteen jäänyt.

paino anteeksipyyteleminen

1. Naiset, lopettakaa anteeksipyytely painostanne

Blogin ylivoimaisesti luetuin juttu. Kirjoitin tekstin noin tunnissa, vaikka toki olin miettinyt ja sulatellut aihetta mielessäni pitkään. Olen edelleen häkeltynyt, että se kiinnosti niin monia (13 000 Facebook-reaktiota, huh huh).

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, naisten painosta ei tarvitsisi puhua enää lainkaan. Mutta emme elä. Törmään jatkuvasti joko netissä tai kasvokkain naisiin, jotka ovat jumissa. Jumissa siksi, että he kuvittelevat olevansa liian rumia ja läskejä toteuttamaan itseään.

Mikä määrä energiaa vapautuisikaan, jos naiset osaisivat lopettaa itsensä ja toistensa kritisoinnin? Mitä kaikkea me saisimmekaan aikaan? Näistä asioista on tärkeää puhua, joten niistä lisää jatkossakin.

Äitiyden rimanalituskeinot 4

2. Äitiyden rimanalituskeinot

Tätä tekstiä kirjoitin monta päivää. Hioin ja hain oikeita sanoja. Koska äitiys on herkkä aihe, jännitin jutun julkaisua. Ihan turhaan. Jopa kadulla tultiin pysäyttämään ja kehumaan tekstiä. Se ei tietenkään ole hyvän kirjoituksen mitta, mutta kyllähän se kannustaa jatkamaan.

Äitiys on aihe, jossa ei voi onnistua, jos lähtee vertailemaan itseään liikaa muihin. Mutta silti vertaistuki äitiydessä on äärimmäisen tärkeää. Tällä nuoralla yritän minäkin tasapainoilla, sekä äitinä että bloggaajana.

kotiapurinki1

3. Kavereiden kotiapurinki, silkkaa neroutta

Voi ihanat ystäväni, minkä teitte! Kavereiden yhteinen siivousrinki oli niin hyvä idea, että halusin pistää sen yleiseen jakoon. Idea on mahtavan tasa-arvoinen, sillä kuka tahansa ikään ja tulotasoon katsomatta voi kokeilla sitä. Ja se ihan oikeasti helpottaa arkea ja luo yhteisöllisyyttä.

Postaus lähti leviämään somessa solkenaan. Seurasin hämmentyneenä lukijakäyrien paukkumista ja olin vakuuttunut, etten tule enää ikinä kirjoittamaan yhtä luettua juttua. Näköjään olin väärässä, sillä kaksi ylempää juttua meni kuin menikin tämän tekstin ohi. Aika hauskaa.

liian läski vaateostoksille

4. Liian läski vaateostoksille?

Vaatteet ja niiden koot ovat jännä juttu. Moni tuntuu päättäneen, että kokonumero on naiseuden mitta. Jos ei mahdu tiettyyn vaatteeseen, on epäonnistunut. Höpö höpö sanon minä. Kuten kirjoituksessakin totean: jos vaate ei sovi minulle, vika on vaatteessa, ei minussa.

Me olemme ruumiinrakenteeltamme erilaisia, eri puista veistettyjä. Itse olen leveälanteinen ja -harteinen, enkä ole mahtunut pieniin vaatekokoihin edes hoikkana teininä. Mitä sitten? Ei meidän ole mikään pakko pyrkiä kaikin keinoin noudattamaan stereotyyppistä naiskuvaa. Me voimme valita toisinkin.

traktorimarssi

5. Kotimainen ruoka ei ole itsestäänselvyys

Tämä kirjoitus oli sattuma. Osuin vahingossa autoa ajaessani keskelle Traktorimarssi-mielenosoitusta, jossa maanviljelijät protestoivat ruoan hintojen halpuutusta ja kartelleja. Se avasi silmiäni, sillä aloin itsekin ajatella ja kiinnittää enemmän huomiota omiin ruokaostostottumuksiini.

Oivallus toi myös kotimaisen ruoan jollain tavalla lähemmäs minua itseäni. Tuntuu hienolta tajuta, että lukuisat maanviljelijät ovat ihan oikeasti nähneet vaivaa minun ruokani eteen. Edelleen siitä tulee lämmin olo. Asuimmepa maalla tai kaupungissa, me olemme lopulta yhtä. Tämän kun tässä epävakaassa maailmassa muistaisi.

Kiitos te ihanat lukijani, jotka olette liittyneet joukkoon, kommentoineet, tykänneet, tsempanneet tai vain kulkeneet hiljaa mukana. Olette kaikki yhtä tärkeitä. Hyvä me!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä. Snapchat: rosannamarila.

Jälkisanat Traktorimarssista ja kiitollisuudesta

kiitollisuus

Enpä arvannut edellistä Kotimainen ruoka ei ole itsestäänselvyys -postausta kirjoittaessani, että se lähtisi tällä tavalla leviämään! Pohdin siinä suhdettani kotimaiseen ruokaan ja kiitin suomalaisia viljelijöitä heidän työstään.

Toivoin, että teksti sattuisi edes muutaman maajussin tai -justiinan silmään, jotta kiitokset löytäisivät perille. Vähän kyllä jännitti, että pitävätköhän he tällaista alasta tietämätöntä kaupunkilaisäitiä hieman höpsönä.

Mieheni itse asiassa huomautti minulle, että kannattaakohan tekstiä julkaista, sillä voisin saada vihapuhetta niskaani. Näinhän me netistä nykyään ajattelemme. Pelkäämme, että trolliarmeija lyttää meidät maanrakoon, joten jätämme hyvätkin asiat sanomatta. Olemme hiljaa, koska pelkäämme tulevamme torjutuiksi.

Pistin silti linkin kirjoituksestani Traktorimarssin Facebook-tapahtumaan. Yhtään vihapuhetta ei ole tullut, sen sijaan tykkäyksiä tuossa ryhmässä on annettu yli 300 ja tekstiä on jaettu ahkerasti. Facebook tietää kertoa minulle, että julkaisuni kattavuus on jo yli 30 000 ihmistä! Se on todella paljon enemmän kuin oletin.

Blogini kommenttiboksissa eräs ruoantuottaja sanoi kirjoitukseni koskettaneen syvästi. Toinen taas huomautti, että yhteistyöllä me menestymme. Olen aivan yhtä liikuttunut näistä sanoista kuin he minun sanoistani. Olen myös iloinen siitä, että netin avulla pääsen näin helposti keskusteluyhteyteen tuntemattomien ihmisten kanssa. On hienoa huomata, että sosiaalista mediaa voi käyttää muuhunkin kuin nimettömään räyhäämiseen.

Minulle tämä vuorovaikutus oli muistutus siitä, että on olemassa vihaakin vahvempi voima. Se on kiitollisuus. Pahinkaan vihamies tai arvostelija ei lopulta voi mitään sille, joka uskaltaa olla kiitollinen.

Kiittäminen kannattaa. Kasvokkain, netissä tai vaikka tekstiviestillä. Se on lopulta aika pieni vaiva itselle, mutta sillä voi olla suuri merkitys jollekin toiselle.