Rehellisesti turisti

Kun lähdimme Thaimaahan, päätimme tällä kertaa unohtaa saarihyppelyt ja vallottamattomien paratiisirantojen metsästykset. Kun matkaseurana on yhdeksänkuinen vauva ja 3,5-vuotias villiviikari, tuntui helpommalta olla jossain, mistä saa nopeasti vaippoja, välipalaa ja tarvittaessa vaikka lääkäripalveluja. Jälkimmäisiä ei ole onneksi tarvittu (kop kop), mutta jo tieto sairaalan läheisyydestä on antanut rauhaa.

Päätimme myös unohtaa viidakkobungalowit ja asua hotelleissa, joihin pääsee helposti taksilla ja joissa on uima-allas. Se jos mikä oli oikea päätös. Molemmat lapset rakastavat vettä yli kaiken ja ovat pulikoineet altaissa tuntikausia päivittäin. Yleensä toinen aikuinen on heidän kanssaan, toinen makaa rantatuolissa aurinkoa ottamassa. Merivedessäkin on uitu, mutta altaassa aallot eivät vie mukanaan eivätkä meduusat polta.

turisti1

Yllättävänä bonuksena kahdessa viimeisessä hotellissa ovat olleet lasten leikkipaikat sekä sisällä että ulkona (niissä on muuten ollut suomalaiset Lappsetin kiipeilytelineet). Lapsille rajatuissa tiloissa molemmat on voinut päästää temmeltämään huolettomasti ilman jatkuvaa valppaudessa oloa, sillä varsinkin vauva on valmis pistämään suuhunsa jokaikisen vastaantulevan asian myrkkykasveista linnunkakkaan.

turisti6

Lasten leikkiessä olen itse saanut nostaa jalat ylös, siemailla sumppia tai smoothieta ja rentoutua. Samaan aikaan toinen aikuinen on voinut käydä vaikkapa jalkahieronnassa, sillä tunnin hieronta maksaa täällä reilu viisi euroa.

turisti12

Karaistuneiden reppureissaajien mielestä tällainen matkailu on todennäköisesti tosi noloa. Ulkomaillahan pitäisi tutustua paikalliseen kulttuuriin, etsiä vallottamattomia paikkoja ja välttää kaikin keinoin muita vaaleaihoisia turisteja. Ymmärrän heitä oikein hyvin. Mutta totuus perheen pienimpien kanssa matkustelussa on, että aikuinen pääsee paljon helpommalla, jos lastenkin tarpeet on huomioitu.

turisti7

Me olemme viettäneet lomaamme kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista pienemmässä ja rauhallisessa Cha-amissa sekä kaupunkimaisemmassa Hua Hinissä. Kiinnostavaa näissä paikoissa on, että molemmat ovat paikallisten lomailupaikkoja (mm. Thaimaan kuninkaalla on kesäpalatsi täällä). Pääosa muista turisteista onkin ollut paikallisia ja on ollut kiinnostavaa nähdä, miten täkäläiset lomailevat.

turisti10

Heidän keskellään olemme me, oudon vaaleaihoiset suomalaiset, joiden lapset saavat osakseen järjettömät määrät ihailua. Me, jotka tilaamme ravintolasta nirsoilevalle esikoiselle ranskalaiset, vaikka tarjolla olisi ties mitä thaimaalaisia herkkuja. Me, jotka vedämme matkalaukkua ja työnnämme matkarattaita. Me, jotka todennäköisesti edustamme erikoisuutta ja elämyksiä metsästävien matkailijoiden pahinta painajaista.

turisti5

Me, jotka olemme nauttineet tästä lomasta enemmän kuin mistään toisesta lomasta ikinä.

Pilaako älypuhelin unelmaloman?

Aurinko paistaa, ilma on +30 astetta, merinäköala hivelee silmiä ja palmut heiluvat lämpimässä tuulessa. Mitä tekee nykyihminen? Alkaa selata kännykkää. Oikeasti, kännykkää. Kunhan on ensin kuvannut itsestään selfieitä ainakin kolmesta eri kulmasta.

Olen mielestäni avarakatseinen mitä älypuhelimien käyttöön tulee. Rentoutumiskeino se on siinä missä moni muukin tapa. Välillä älypuhelimien käytön kritisointi ärsyttää itseänikin. Jos esimerkiksi työmatka on joka päivä sama, onko se nyt niin vaarallista, että bussimatkan ajan vaikkapa somettaa?

Miksi katsella ympärilleen, kun voi katsoa kännykkää?
Miksi katsella ympärilleen, kun voi katsoa kännykkää?

Täällä Thaimaassa lämmön, valon ja eksotiikan keskellä älypuhelinten räpläys menee kuitenkin minulta yli hilseen. Onko ympäröivästä maailmasta nauttiminen tosiaan mahdollista vain, jos se tapahtuu kännykkäkameran läpi?

Turistit eivät itse asiassa ole edes yhtä pahoja kuin paikalliset. Olin Thaimaassa viimeksi viitisen vuotta sitten, enkä muista silloin kiinnittäneeni huomiota kännyköihin. Nyt on toisin: jokaisella vastaantulevalla thaimaalaisella näyttäisi olevan älypuhelin. Ei vain varakkailla, vaan myös lapsilla, siivoojilla ja rannoilla kiertävillä krääsämyyjillä. Nyt jopa vähän nolottaa, että ennen reissua mietin mitä teen, jos joku varastaa kännykkäni. Tuskinpa minun osittain rikkinäinen halpisälypuhelimeni varkaille edes kelpaisi.

Myös älypuhelimiin liittyvät oheistuotteet on selkeästi otettu haltuun. Selfiekepit viuhuvat paikallisten käsissä kokeneesti. Lapset rauhoitetaan täälläkin ravintolassa iskemällä tabletit nenän eteen. Kännykän kautta jutellaan FaceTime-puheluita jopa katua ylittäessä.

Toinen kuvaa, toinen poseeraa.
Toinen kuvaa, toinen poseeraa.

Ehkä pitää tulla kauas, että näkisi lähelle. Olemmeko me todella näin addiktoituneita? Ihan kuin älypuhelimet olisivat ihmiskunnan uusi huume. Jo muutama tunti ilman kännykkää näyttää esimerkiksi hotellimme uima-altaalla olevan ylivoimainen tehtävä. Vaikka turisteilla olisi kerrankin aikaa olla kokonaan irti muusta maailmasta, kännykkä vie voiton.

Seurasin paria uima-altaalla ollutta thaimaalaisnaista. He poseerasivat vuorotellen sekä altaan reunalla että vedessä keikistellen, hymyillen ja esittäen älypuhelimen kameralle, miten mahtavaa täällä on. Kuvaussessioihin meni puolisen tuntia, jonka aikana naiset eivät kertaakaan oikeasti uineet, nauttineet auringosta tai jutelleet. Kun kuvat oli otettu, he lähtivät. Että sellainen loma. Tärkeintä, että näyttää hyvältä.

Yhdessä on hyvä tarkistaa poseeraussaldo. Kuka sitä nyt viitsisi esimerkiksi uida?
Yhdessä on hyvä tarkistaa poseeraussaldo. Kuka sitä nyt viitsisi esimerkiksi uida?

Samaisella uima-altaalla oli myös kolmilapsinen paikallinen perhe. Pojat uivat uima-altaassa tuntitolkulla vanhempien istuessa varjossa kännyköitä naputtaen.

Onko elämää enää älypuhelinten ulkopuolella?