Rehellisesti turisti

Kun lähdimme Thaimaahan, päätimme tällä kertaa unohtaa saarihyppelyt ja vallottamattomien paratiisirantojen metsästykset. Kun matkaseurana on yhdeksänkuinen vauva ja 3,5-vuotias villiviikari, tuntui helpommalta olla jossain, mistä saa nopeasti vaippoja, välipalaa ja tarvittaessa vaikka lääkäripalveluja. Jälkimmäisiä ei ole onneksi tarvittu (kop kop), mutta jo tieto sairaalan läheisyydestä on antanut rauhaa.

Päätimme myös unohtaa viidakkobungalowit ja asua hotelleissa, joihin pääsee helposti taksilla ja joissa on uima-allas. Se jos mikä oli oikea päätös. Molemmat lapset rakastavat vettä yli kaiken ja ovat pulikoineet altaissa tuntikausia päivittäin. Yleensä toinen aikuinen on heidän kanssaan, toinen makaa rantatuolissa aurinkoa ottamassa. Merivedessäkin on uitu, mutta altaassa aallot eivät vie mukanaan eivätkä meduusat polta.

turisti1

Yllättävänä bonuksena kahdessa viimeisessä hotellissa ovat olleet lasten leikkipaikat sekä sisällä että ulkona (niissä on muuten ollut suomalaiset Lappsetin kiipeilytelineet). Lapsille rajatuissa tiloissa molemmat on voinut päästää temmeltämään huolettomasti ilman jatkuvaa valppaudessa oloa, sillä varsinkin vauva on valmis pistämään suuhunsa jokaikisen vastaantulevan asian myrkkykasveista linnunkakkaan.

turisti6

Lasten leikkiessä olen itse saanut nostaa jalat ylös, siemailla sumppia tai smoothieta ja rentoutua. Samaan aikaan toinen aikuinen on voinut käydä vaikkapa jalkahieronnassa, sillä tunnin hieronta maksaa täällä reilu viisi euroa.

turisti12

Karaistuneiden reppureissaajien mielestä tällainen matkailu on todennäköisesti tosi noloa. Ulkomaillahan pitäisi tutustua paikalliseen kulttuuriin, etsiä vallottamattomia paikkoja ja välttää kaikin keinoin muita vaaleaihoisia turisteja. Ymmärrän heitä oikein hyvin. Mutta totuus perheen pienimpien kanssa matkustelussa on, että aikuinen pääsee paljon helpommalla, jos lastenkin tarpeet on huomioitu.

turisti7

Me olemme viettäneet lomaamme kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista pienemmässä ja rauhallisessa Cha-amissa sekä kaupunkimaisemmassa Hua Hinissä. Kiinnostavaa näissä paikoissa on, että molemmat ovat paikallisten lomailupaikkoja (mm. Thaimaan kuninkaalla on kesäpalatsi täällä). Pääosa muista turisteista onkin ollut paikallisia ja on ollut kiinnostavaa nähdä, miten täkäläiset lomailevat.

turisti10

Heidän keskellään olemme me, oudon vaaleaihoiset suomalaiset, joiden lapset saavat osakseen järjettömät määrät ihailua. Me, jotka tilaamme ravintolasta nirsoilevalle esikoiselle ranskalaiset, vaikka tarjolla olisi ties mitä thaimaalaisia herkkuja. Me, jotka vedämme matkalaukkua ja työnnämme matkarattaita. Me, jotka todennäköisesti edustamme erikoisuutta ja elämyksiä metsästävien matkailijoiden pahinta painajaista.

turisti5

Me, jotka olemme nauttineet tästä lomasta enemmän kuin mistään toisesta lomasta ikinä.

Ärsyttävän ihania terveisiä Thaimaasta

Thaimaa3

Thaimaa1

Thaimaa4

Terveiset Thaimaasta!

Täällä on juuri niin ihanaa kuin voi kuvitellakin: hikoiluttavan lämmintä, aurinkoista, rantaviivaa silmänkantamattomiin. On se vaan aina yhtä ihmeellistä, että merivesi on kuin linnunmaitoa ja tuuli lämmittää ihoa likomärkänäkin.

Lennot tänne menivät aivan uskomattoman hyvin. Lapset eivät tainneet itkeä kertaakaan. Okei, kumpikaan ei 10 tunnin yölennon aikana nukkunut muutamaa tuntia kauempaa, mutta sitä osasin odottaakin. Onhan lentokone sen verran outo nukkumapaikka aikuisellekin.

Olemme olleet reissussa kohta viikon ja lomatunnelma löytyi nopeasti. Päivän vaikein päätös on toistaiseksi ollut se, mennäänkö ensin hotellin uima-altaalle vai hiekkarannalle. Rankkaa siis on.

Jos joku parhaillaan miettii, uskaltaako kahden lapsen kanssa lähteä ulkomaille, niin tällä kokemuksella sanoisin, että todellakin! Samaa säätöä tämä on kuin kotonakin, mutta sata kertaa hauskempaa.

(Epäreilun) aurinkoisia terveisiä Suomeen!