Jotain hallitus tekee oikeinkin

Facebookissa kiertää parhaillaan meemikooste eduskunnan avioliittolakikeskustelusta. Ahdistavaltahan tuo meno näyttää, en sitä kiistä.

Haluan silti huomauttaa, että jotain hallitus tekee oikeinkin. Uusimmasta budjettiehdotuksesta löytyy nimittäin edes jonkinlaista yritystä tasa-arvon edistämiseksi.

(En todellakaan ole tyytyväinen kaikkiin hallituksemme nykylinjauksiin, mutta uskon kehuihin. Saahan kenkkuilevan lapsenkin paremmin kuuntelemaan ymmärtämällä kuin haukkumalla.)

Ensi vuoden alusta lähtien hallitus suunnittelee nimittäin maksavansa synnyttävien naisten työantajille 2 500 euroa, jee! Tällä halutaan tasata haitallista vauvalaskua, joka jarruttaa naisten urakehitystä. Yksi lapsi kun maksaa Yrittäjänaisten mukaan äidin työnantajalle peräti 17 000 euroa.

Pari lasta melko hiljattain pyöräyttäneenä tämä aihe kolahtaa. 17 000 euroa on valtava summa. Siitä tulee hitusen huono omatunto. Noin paljonko oman elämäni henkilökohtaiset päätökset tosiaan vaikuttavat työnantajan rahoihin?

Samaan aikaan tuntuu tosin aivan pöntöltä edes ajatella mitään huonoa omaatuntoa. Enhän minä näitä lapsia yksin ole halunnut.

Kuten aiemmin kirjoitin, palasin juuri töihin ja mieheni jäi lasten kanssa kotiin. Miljonäärimutsi huomautti, että vaikka tällaiset yksilötasolla tehdyt valinnat ovatkin hienoja, tasa-arvoa edistäisi parhaiten perhevapaiden kustannusten tasapuolinen jakaminen ja niistä puhuminen. Olen täysin samaa mieltä, siksi tämän aihepiirin nyt esiin nostinkin.

2 500 euron maksua on myös kritisoitu. STTK:n mukaan perhevapaasysteemi pitäisi pistää kokonaan uusiksi eikä tyytyä tällaiseen summamutikassa kohdistettuun kertamaksuun, kertoo Yle. Tässäkin on pointtinsa, mutta ymmärrän, ettei kaikkea voi saada heti.

Raha kertoo siitä, mitä yhteiskunnassa arvostetaan. Se, että valtion budjetista halutaan suunnata naisten urakehityksen tukemiseksi edes tämän verran rahaa, on joka tapauksessa huippujuttu. Toki täydellisessä maailmassa summa olisi heti puolet eli 8 500 euroa, mutta on tämä nyt sentään parempi kuin ei mitään.

Kiitos siis hallitus (edes) tästä!

Isän vuoro jäädä kotiin

Hoitovapaani vetelee viimeisiään. Viikon päästä palaan töihin ja lasten isä jää kotiin loppuvuodeksi. Tunnen tästä järjestelystä vaihdellen riemua ja pientä haikeutta, mutta ennen kaikkea kiitollisuutta.

Eihän tällainen järjestely mikään itsestäänselvyys ole. Isistä vain viitisen prosenttia jää kotiin hoitamaan lasta kotihoidontuella. Miten minulla sattuikin niin hyvä tuuri, että mieheni on siihen valmis?

Tapasimme mieheni kanssa 23-vuotiaina. Ei silloin tullut mieleen kysellä, että olisitko muuten valmis jäämään kotiin lasten kanssa. Pelkkä ajatuskin lapsista tuntui omassa elämässä tuolloin absurdilta.

Mutta tässä sitä nyt ollaan. Ja molemmat vielä tyytyväisinä tähän ratkaisuun. Vau.

Isän vuoro viedä lapset pallomereen.
Isän vuoro viedä lapset pallomereen.

Olemme tehneet mieheni kanssa kotivuoronvaihdon jo kerran aiemminkin. Esikoisen ollessa 1,5-vuotias palasin töihin ja isä otti kotiarkivetovastuun puoleksi vuodeksi. Muistelen tuota aikaa edelleen lämmöllä. Sain hetken ajan kaiken: sekä työn että kodin ilman huonoa omaatuntoa jommasta kummasta.

Ruuhkavuodet loistivat poissaolollaan, koska kotiin ja kokkaamaan ei ollut kiire. Lapsen pitkistä hoitopäivistä ei tarvinnut ahdistua, koska hän oli jo valmiiksi kotona. Isä hoiti juoksevat käytännön asiat sillä aikaa, kun itse olin töissä. Kaikki nauttivat.

Vaikka miten yritän, en keksi tästä järjestelystä mitään huonoa. Oikeastaan vähän pelottaa, että voiko kaikki mennä taas yhtä hyvin.

Isän vuoro lohduttaa, jos lasta harmittaa.
Isän vuoro lohduttaa, jos lasta harmittaa.

No okei, rahallisesti otamme tästä järjestelystä takkiimme. Mieheni tienaa minua enemmän ja on kaiken lisäksi yrittäjä. Mutta minä olen aina ollut suunnitelmallinen raha-asioissa, joten tyhjän päälle emme putoa.

Olen muun muassa alkanut säästää molempien lasten hoitovapaata varten jo ennen kuin raskaustesti on näyttänyt plussaa. Toki tiedostan, että tätä ovat tukeneet vakituinen työpaikka ja tasainen tulovirta.

Ja onhan meillä myös kotihoidontuki, Helsingin tarjoama kuntalisä sekä lapsilisät, joista kertyy noin 700 euroa kuussa. Jos äidit pärjäävät tällä rahalla, mikseivät isätkin?

Isän vuoro kokata perheelle joka päivä tällainen herkkuaamiainen. Muahahahahaa.
Isän vuoro kokata perheelle joka päivä tällainen herkkuaamiainen. (Saahan sitä toivoa.)

Me teemme tämän valinnan, koska pystymme siihen. Koska haluamme ja toisaalta myös voimme kohdella sekä meitä aikuisia että lapsia tasa-arvoisesti. Nyt molemmat lapset saavat olla kotona 1,5 vuotta äidin kanssa ja puoli vuotta isän kanssa. Olen siitä aika ylpeä.

Vaikka lapseni eivät ensimmäisiä vuosiaan tulekaan itse muistamaan, he varmasti kuulevat hoitojärjestelyistä kasvaessaan. Näin he toivottavasti oppivat tasa-arvoisiksi itsekin. Siihenhän tässä pyritään.

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.