Voisinko alkaa sijaissynnyttäjäksi?

sijaissynnytys4

Tykkäsitte ihan hirmuisesti viimeisimmästä kirjoituksestani Teille kaikille naisille, lempeydellä. Kiitos paljon! Olen tosi otettu, että pohdintani naiseudesta kiinnostaa ja herättää ajatuksia. Otan tämän merkkinä: tätä lisää.

Samaan aikaan toivoisin voivani jutella näistä ajatuksista myös niille, jotka eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Mikään ei muutu, jos vain me samanmieliset taputtelemme toisiamme selkään ja nyrkkitervehdimme kuin valtiomiehet konsanaan. Maailmankuvan laajeneminen sekä itsellä että toisinajattelijoilla on aina tervetullutta.

Ajattelinkin vinkata teille blogista, joka tarjoaa mahdollisuuden juuri tähän. Sitä pitää nimimerkki Intended Mum, joka on juuri tullut äidiksi kaksosille sijaissynnyttäjän avulla. Matkalla perheeksi -blogissa hän kertoo avoimesti sijaissynnytysprosessistaan sekä siihen liittyvistä iloista ja suruista.

Intended Mum on suomalainen ja asuu Euroopassa, mutta hänen lapsensa saivat alkunsa kalifornialaisella hedelmöitysklinikalla, kehittyivät toisen naisen kohdussa ja syntyivät juuri. Bloggaaja on kertonut, ettei hän voi itse tulla raskaaksi, sillä hänellä ei ole kohtua. Blogissa pohditaan myös aihepiirin etiikkaa: kenellä on oikeus tulla äidiksi sijaissynnytyksen avulla? Entä sijaissynnyttäjän tai lasten oikeudet?

sijaissynnytys3

Minusta tämä aihe on äitinä ja naisena huippukiinnostava monella tasolla. Suomessa sijaissynnytystä ei varsinaisesti ole kielletty laissa, mutta siihen johtavat hedelmöityshoidot on. Miksi se sitten joissain muissa maissa on mahdollista?

Tutkiskelin amerikkalaisia sijaissynnytystä tarjoavia nettisivuja. Kieltämättä kylmäsi, että niissä rahallinen korvaus oli nostettu varsin suureen rooliin. Vuokraa kohtusi ja saat vähintään 35 000 dollaria! Kaupallisuus tässä asiassa saa karvani pystyyn.

Olen myös pohtinut muun muassa sitä, voisinko itse ryhtyä sijaissynnyttäjäksi. Vastaus on selvä: en voisi. Omat raskauteni ovat olleet uuvuttavia rajun ja pitkäkestoisen raskauspahoinvoinnin takia. En usko, että pystyisin kestämään sitä minkään muun syyn kuin omien lasteni takia.

Entä olisinko itse turvautunut sijaissynnytykseen, jos en olisikaan voinut tulla raskaaksi? Tuskinpa. Olisin todennäköisesti mieluummin halunnut adoptoida. Mutta jokaisella on oma tiensä.

sijaissynnytys2

Jos nyt kuitenkin unohdetaan raha, etiikka, lääketieteen saavutukset ja yleinen paheksuminen, tullaan lopulta siihen, mikä sijaissynnytyksessä on sitten kuitenkin ihan älyttömän hienoa. Se on sama kuin tämän blogin tarkoitus: naisten välinen solidaarisuus. (Toki sijaissynnyttäjät auttavat miehiä yhtä lailla, mutta he eivät ole tämän blogin aihe.)

Intended Mumin kertomat asiat heidän sijaissynnyttäjästään ovat osoittaneet minulle, että kyse on jostain syvemmästä kuin rahasta. En tiedä voiko nainen antaa suurempaa lahjaa kuin sen, että vapaaehtoisesti antaa oman kehonsa toisen perheen käyttöön noin vuodeksi tai ylikin. Että käy läpi hedelmöityshoidot, raskauden, synnytyksen ja siitä toipumisen ilman sitä suurinta palkintoa eli omaa lasta. Vain siksi, että voisi auttaa toista, joka ei itse siihen pysty. Se on naiseutta hienoimmillaan.

Teille kaikille naisille, lempeydellä

naiseudesta

Olin 15-vuotias seistessäni tyttökavereiden kanssa kadulla, kun kiinnitimme huomiota toiseen nuorten naisten porukkaan. Joku ryhmässämme alkoi arvostella tyttöjä ikävällä tavalla ruotien ivallisesti heidän ulkonäköään ja pukeutumistaan. Muu porukka komppasi, minäkin.

Tunsin kuitenkin sisälläni inhottavan läikähdyksen. Tilanne tuntui kovin väärältä. Miksi me halusimme lytätä tuota toista porukkaa? En kuitenkaan sanonut mitään, sillä olin epävarma teini, joka halusi kuulua ryhmään. En kehdannut vastustaa ryhmäpainetta.

Tämä hämmentävä syyllisyyden hetki on jälkikäteen muokannut minua naisena hyvin vahvasti. Tuossa hetkessä oivalsin, ettei meidän naisten kannata olla toisiamme vastaan. Meistä kukaan ei hyödy siitä. Me tarvitsemme toisiltamme ennen kaikkea lempeyttä ja ymmärrystä.

Parikymppisenä harjoittelin yhteenkuuluvuutta toisten, tuntemattomien naisten kanssa muun muassa baarissa. Minulla oli (ja on edelleen) mahtava ystäväporukka, joilla oli pokkaa pukeutua näyttävästi ja irrotella täysillä. Puuhkat kaulassamme heiluimme tanssilattioilla villisti riemuiten.

Usein toiset naiset vilkuilivat meitä arvostellen. Silloin menimme heidän luokseen, heitimme puuhkamme heidän kaulaansa ja kysyimme, tulisivatko hekin tanssimaan kanssamme. Naisten silmät laajenivat. Mitä, nuo haluavat meidätkin mukaan? Hetkessä jää oli murrettu ja kahdesta pienemmästä naisporukasta tulikin yksi ilakoiva ryhmä. Kaikilla oli entistä hauskempaa.

Nykyään pyörin aika vähän baareissa, mutta heittelen yhä henkisiä puuhkia toisten naisten niskaan. Muun muassa Kuukauden nainen -postaussarjani edustaa tätä.

Poikani keräämiä simpukoita Thaimaan rannoilta. Osa piikikkäitä, osa pyöreitä, kaikki yhtä kauniita. Ihan kuin me naiset.
Poikani keräämiä simpukoita Thaimaan rannoilta. Osa piikikkäitä, osa pyöreitä, kaikki yhtä kauniita. Ihan kuin me kaikki.

Toisten naisten kehuminen on joskus pelottavaa. Harmittaa, jos yrittää kannustaa ja vastapuoli vain pyörittelee silmiään tuhahdellen. Mutta teen sitä silti, koska se tuntuu oikealta. En halua antaa torjutuksi tulemisen ja epäonnistumisen pelkoni hiljentää minua. Yleensä sitä toista puolta sitä paitsi pelottaa vielä enemmän.

Toisten naisten kunnioittaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikista muista naisista tarvitsee pitää, tai että heidän kanssaan täytyisi olla samaa mieltä. Eri mieltä saa ja pitääkin välillä olla. Juorutakin saa. Mutta toista naista ei pidä vihata vain hänen sukupuolensa takia.

Saan parhaat ja vaikuttavimmat kokemukseni naiseudesta, kun voin jakaa ne toisten naisten kanssa. On maagista, kun syntyy yhteinen tunne, että tuo toinen tajuaa minua ihan tismalleen. Se yhteinen, ääneenlausumaton tunne ja katse, joka on samaan aikaan täynnä empatiaa ja pientä pilkettä. Minä tiedän.

Blogini nimi on Naiseudesta. Perustin sen siksi, että naiseus sisälläni huusi päästä ulos. Tämä on minun tapani purkaa ja kanavoida sitä tunnetta jotenkin. Tuntuu, että halkean, jos en näin tee. Ehkä tekin tiedätte sen tunteen?

Voisinpa lainata teille naisille silmälaseja, jotta näkisitte itsenne minun silmieni kautta. Yksinkertaisesti sanottuna: ihailen teitä. Ihan jokaista kohtaamaani.

Hyvää naistenpäivää rakkaat naiset! Pidetään toistemme puolta.