Pink-koira kerää rahaa rintasyövän vastaiselle työlle

Miltä tuntuu, kun työkaveri sairastuu rintasyöpään? Noh, ihan kamalalta. Vaikkei taatusti yhtään niin kamalalta kuin sairastuneesta itsestään.

Olin ensimmäisellä äitiyslomallani, kun sain kuulla kollegani Tanja Hakamon sairastuneen rintasyöpään. Tieto pysäytti. Tiesinhän minä, että rintasyöpään sairastuu tuhansia naisia joka vuosi, mutta jos lähipiirissä ei sitä ole, tieto on helppo sulkea pois mielestä.

Tanja oli tuolloin alle nelikymppinen, hyvässä kunnossa oleva nainen. Tuntui hurjalta tajuta, että huono tuuri osui juuri häneen. Rankimmat hoidot Tanjalle tehtiin, kun olin itse vielä kotona, joten niistä ajoista en osaa sanoa mitään. Tanjan oman tarinan voi kuitenkin lukea täältä.

Ulkoisesti näkyvin muutos Tanjassa olivat hänen hiuksensa. Ensin Tanjalla oli huivi päässään, sen jälkeen siilikampaus, joka alkoi pikkuhiljaa pidentyä. Nyt hiukset ovat taas paksut ja pitkät (Tanja on tuossa ylläolevassa kuvassa vasemmalla).

Olen luontaisesti utelias, joten kyselin (ja kyselen edelleen) Tanjan voinnista ja tilanteesta aika paljon. Joskus mietin, oliko se liian tungettelevaa. Mutta en ole toisaalta koskaan pelännyt puhua muiden ihmisten kanssa vaikeista asioista. Tanjan kohdalla päätin, että olen mieluummin edes joten kuten kartalla kuin esitän, ettei mikään ole muuttunut.

Työtoveruus on ylipäätään jännä suhde. Näemme päivittäin ja saatamme tietää toisistamme paljonkin, mutta silti meillä on kotona ihan erilaiset elämät kuin työpäivän aikana. Minä pyöritän kotona kahden pikkulapsen härdelliä, Tanja taas on intohimoinen koirankasvattaja. Mistä päästäänkin asiaan.

team pink keräys 2

Pink-koira pinkeissään

Tanjan rintasyöpädiagnoosista on nyt kolme vuotta. Kolme vuotta sitten, Roosa nauha -päivänä, Tanjan kotona syntyi tiibetinterrieri Pink.

Nyt, kun Tanja on hyvissä voimissa ja viimeisimmästä kontrollista tuli puhtaat paperit, Pinkin nykyinen omistaja Laura Lehdistö päätti pistää yhdessä Tanjan kanssa tuulemaan. Naiset halusivat tehdä hyvää ja perustivat oman, Pink-aiheisen hyväntekeväisyyskeräyksen Roosa nauha 2016 -keräyksen tueksi.

Keräyksen idea on, että Pinkistä julkaistaan 42 päivän ajan päivittäin uusi kuva tai videoklippi sen Facebook– ja Instagram-kanavilla. Niissä Pinkillä on aina jotain pinkkiä päällään. Pink myös tapaa julkkiksia. Kampanjan päätapahtuma pidetään 14. lokakuuta, jossa Pinkin voi tavata Vantaan Tammistossa epävirallisessa koiranäyttelyssä.

14572701_10154539504228180_1398355842_o

Voiko olla mitään parempaa ja söpömpää tapaa tukea tärkeää aihetta kuin seurata Pinkiä somessa? Ei! Tai noh, lahjoittaa tietenkin voi. Mutta siitä kiitokseksi voi nauttia päivittäin myös Pink-koiran sometempauksista seuraamalla tätä.

Kissavideot, vaviskaa. Pink on irti!

Pyykinpesu, tuo naisten intohimo

Olin tyttöjen illassa. No okei, ehkä pitäisi sanoa naisten illassa, sillä olimme kaikki yli kolmekymppisiä, siististi pukeutuneita ja joimme sivistyneistä laseista viiniä samalla kun maistelimme graavilohta ja -siikaa. Paitsi ne kaksi raskaana olevaa.

En kuitenkaan olisi osannut etukäteen arvata aihetta, joka herätti kolmekymppisten naisten sielun palamaan, nostatti kirvottavimmat kommentit ja intohimoisimman väittelyn. Nimittäin pyykkääminen!

Olin tästä hitusen hämmentynyt. Siksipä tunsin tarvetta jaotella meidät naiset ilmi tulleiden tunnustusten myötä kolmeen erilaiseen pyykkääjäkastiin: kuivausrumpuaddikteihin, neuroottisiin nillittäjiin ja laiskoihin luusereihin.

Kuivausrumpuaddikti

On nimensä mukaisesti täysin hurahtanut kuivausrumpuihin. Hän puhuu niiden puolesta niin taitavasti, että möisi niitä vaikka metsän keskellä ilman sähköä elävälle erakolle.

Kuivausrumpu on pelastanut pyykkääjän kaikelta: ympäri asuntoa lojuvilta pyykkitelineiltä, silittämiseltä, jopa ylitsepursuavilta kaapeilta. Lakanoita ei esimerkiksi tarvita kuin yksi pari, kuivausrummussa kun voi kätevästi pyöräyttää ne yhdet ja ainoat kuiviksi!

Tälle pyykkääjälle on aivan turha väittää, että kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Jos vaate kuluu pilalle, sitten ostetaan uusi tilalle. Kuivausrumpu on tullut jäädäkseen.

Neuroottinen nillittäjä

Ei voisi kuvitellakaan käyttävänsä kuivausrumpua. Pyykin parissa puuhataan pitkään ja pieteetillä. Silittäminen, viikkaaminen ja ylipäätään kaikki pyykkien pikkutarkka hypistely on tälle pyykkääjätyypille suuri nautinto.

Ja mankeli, ah, ihana mankeli! Mikään ei ole rentouttavampaa kuin lakanakaappiin (tietenkin lakanoilla on oma kaappi) millintarkasti viikatut, täysin rypyttömät pussi- ja aluslakanat.

Eräs juhlissamme ollut neuroottiseksi nillittäjäksi tunnustautuva nainen oli muuten kertonut pyykkäysinnostuksestaan psykologilleen. Tälle neuroosi oli tuttu. ”Pyykkääminen on ainut asia, jota te kolmekymppiset naiset voitte enää elämässänne hallita”, psykologi oli sanonut.

Laiskat luuserit

Eivät mankeloi tai silitä. He tunkevat koneen liian täyteen, joten vaatteet jäävät aina ryppyisiksi. Värikkäät ja valkoiset vaatteet voi ihan hyvin pestä sekaisin. Ja mankeli, sellaisen tämä pyykkääjä on nähnyt ehkä joskus lapsena.

Laiskan luuserin pyykit saavat kuivaa ympäri kotia missä sattuu. Lakanan voi heittää vaikka ovenkarmin päälle. Vaatteet ostetaan sen mukaan, etteivät ne rypisty. Kauluspaidat viedään mieluummin pesulaan kuin kaivetaan silitysrauta esiin.

Tunnustan, kuulun viimeiseksi mainittuun ryhmään. Mutta meillä on muotoon ommellut aluslakanat, ei kai niitä edes voi mankeloida? Ja silittäminen, kuka sitä nyt lasten kanssa jaksaa? Värikkäät ja valkopyykit sentään pyrin pesemään erillään (tai heittämään värinkerääjäliinan mukaan).

Että näin. Mistäköhän miesten illoissa puhutaan?