Ottaisitko lapsellesi suihkurusketuksen?

Kahvit väärään kurkkuun -hetki: katson televisiosta, kuinka 4-vuotias Princess Bliss -tyttö ottaa suihkurusketusta ja hänen äitinsä Sophie May kannustaa vieressä. Eikä se jää ainoaksi hämmentyneeksi hetkeksi.

Frii-kanavan Glamourlapset-dokumentissa brittiläiset äidit pukevat tyttövauvoilleen niin suuret ja painavat röyhelöt, etteivät nämä pysty kunnolla konttaamaan. Jo 2-vuotiaat tytöt käyttävät hiuslisäkkeitä ja meikkejä. Mittatilausvaatteet, tutit ja jopa potat koristellaan Swarovskin kristalleilla.

Äidit perustelevat tyttäriensä ulkonäön muokkaamista muun muassa seuraavin sanoin:

”Jokainen äiti pitää tyttölastaan nukkena.”

”Otamme suihkurusketuksia, koska meillä on tylsää.”

”Lapseni haluaisi olla poikatyttö, mutta minä haluan pukea hänet näin.”

Oi voi.

glamourlapset2

Lapsetkin pääsevät ääneen. He kertovat näin:

”Haluan olla kuin äiti.”

”Kilpailen kauneuskisoissa, koska äiti tulee siitä iloiseksi.”

”Katso äiti mitkä rusketusrajat!”

Kestän kyllä tyttöjen överipukeutumisen ja meikkileikit, jos tämä halu on lähtöisin heistä itsestään. Olenhan kirjoittanut pinkkien tyttöjen puolustuspuheenkin. Kannustan kaikenikäisiä naisia pukeutumaan hörhelöihin ja näyttäviin vaatteisiin, jos he tuntevat sillä tavoin toteuttavansa itseään ja naiseuttaan.

Suihkurusketus pakottaa minut kuitenkin miettimään asiaa pidemmälle. 4-vuotias lapsi kun ei mielestäni missään nimessä tarvitse sellaista. Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Jos haluan kannustaa tyttöjä ja naisia nauttimaan naiseudestaan, ei minulla ole oikeutta määritellä mitkä keinot ovat siihen oikeita.

Päädynkin pohdinnoissani siihen, että jos jonkun muun tytär vilpittömästi nauttii suihkurusketuksen ottamisesta, en minä voi tuomita hänen kokemustaan vääräksi.

Asiasta kuitenkin tulee ongelma, jos tyttö tuntee olonsa kauniiksi vain suihkurusketuksen, meikkien ja överimekkojen avulla.

Me vanhemmat emme kerta kaikkiaan voi opettaa lapsillemme ajatusta, että naisen ja tytön arvo riippuu ulkoisista piirteistä. Ulkonäköhän on ihmisestä vain pieni raapaisu.

Synnynnäinen ulkonäkö ja geeniperimä eivät sitä paitsi edes ole meidän käsissämme. Sen takia on turha joko ylpistyä tai tuntea alemmuutta. Ulkonäkö on sattumaa. Jos siihen sitoo oman itsetuntonsa, joutuu jossain vaiheessa elämäänsä väistämättä pettymään.

glamourlapset3

Pelkään, että nämä ohjelman äidit opettavat huomaamattaan lapsensa ajattelemaan äidinrakkauden olevan ehdollista. Että äiti rakastaa vain, jos tytär näyttää tietynlaiselta. Ulkonäöllä ja äidinrakkaudella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään. Ei voi olla, ei saa olla.

Ohjelmassa esiteltiin myös pikkutyttöjen missikisoja, mikä tuntui monella tapaa karmaisevalta. On masentavaa, että jo lapsesta asti tytöt opetetaan kilpailemaan keskenään ulkonäöstä. Tytöt itse tuskin tulisivat tuollaisia kilpailuja edes ajatelleeksi. Ennen kaikkea nuo kilpailut onkin suunnattu heidän äideilleen. Siinä on taas yksi paikka, jossa naiset usutetaan toisiaan vastaan. Ja mikä surullisinta, omien lastensa kautta.

Toki kauneuskisatkin voivat olla äidin ja tyttären yhteistä tekemistä. Lapsi saa silloin erityishuomiota vanhemmaltaan, josta varmasti nauttii. Edelleenkään minulla ei ole lopulta oikeutta sanella toisten puolesta, mikä tekee heidät onnelliseksi. Toivon kuitenkin, että äidit kannustavat tyttäriään löytämään itsestään muitakin puolia.

Kaikista hulluinta tässä suihkurusketus-tapauksessa on lopulta kuitenkin se, että mitä tahansa nainen tekeekin, hän tekee aina väärin. Miettikää nyt: jos naisen ajatellaan olevan kauneimmillaan pitkätukkaisena, pitkäripsisenä, hoikkana ja ruskettuneena, eikö Princessin ja hänen äitinsä silloin pitäisi edustaa kaiken vaivannäön jälkeen tätä ihannetta?

No ei. Äiti itki dokumentissa ystävilleen, kuinka kamalia ja negatiivisia kommentteja hän ja ikävä kyllä myös hänen tyttärensä joutuvat ulkonäöstään päivittäin kuulemaan. Mikään, mitä nainen ulkonäkönsä eteen tekee, ei siis ole oikein!

Voi meitä äitejä ja naisia. Meillä on edessämme todella paljon työsarkaa tämän ulkonäköasian kanssa. Mutta minä aion taistella, toivottavasti tekin. Ei tämä tähän jää.

Pinkkien pikkutyttöjen puolustuspuhe

pinksuperman

Pinkit tyttöjen vaatteet herättävät nykyajan tiedostavissa vanhemmissa yllättävän paljon tunteita. Niin minussakin. Taidan silti olla eri mieltä tämän hetken yleisen mielipiteen kanssa, sillä minun mielestäni tytöt saavat pukeutua pinkkiin. Olen jopa valmis kannustamaan heitä siinä.

Vanhemmat tuntuvat tätä nykyä ajattelevan, että tytön pukeminen pinkkiin on noloa, vanhanaikaista ja niin kovin stereotyyppistä. Tasa-arvoa on, että tytöt kulkevat mahdollisimman unisex-tyylisissä vaatteissa. Rinta rottingilla kehutaan, että minun tyttöni on poikatyttö, joka ei mallaile peilin edessä vaatteita, vaan rymyää metsässä poikien kanssa.

Missään ei silti ole sanottu, että pinkkiin pukeutuminen estäisi tämän metsässä rymyämisen. Mitä väliä vaatteen värillä on, kun kiipeilee puuhun? Jos sinne ylipäätään edes haluaa kiivetä.

Kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta, josta kirjoitin aiemmin aikuisten kohdalla: pinkin värin ajatellaan tekevän kantajastaan heikomman ja tyhmemmän. Sen, minkä väriset vaatteet tytöllä on päällään, ei pitäisi kuitenkaan määrittää häntä tai hänen arvoaan ihmisenä mitenkään.

Tiedostavat vanhemmat kompastuvatkin pinkkiä arvostellessaan omaan nokkeluuteensa: he nimenomaan arvottavat lastaan värin perusteella. Minkä tahansa värin tai vaatteen arvostelu ja väheksyminen – siis myös pinkin – on kannanottamista lapsen ulkonäköön ja vaatevalintoihin. Jos kiellämme tytöiltä pinkit vaatteet, silloinhan me oikeastaan sanomme, että ulkonäöllä ON väliä.

Tytöllä pitää olla oikeus nauttia siitä, että hän on tyttö. Jos se onnistuu pinkkien vaatteiden ja prinsessaleikkien avulla, antaa palaa. Tyttöjen ei pitäisi joutua häpeämään, jos he haluavat niin sanotusti koreilla vaatteilla. Se, että iloitsee omasta peilikuvastaan, ei sulje pois sitä, etteikö vähän ajan päästä voisi harjoittaa myös tulevan nobelistin taitojaan.

Onneksi pikkutytöt ovat päättäväisiä tapauksia, jotka eivät niin vain luovuta. Tiedän vanhempia, jotka ovat sopineet jo ennen lapsen syntymää, että pinkkiä ei tälle lapselle pueta. Tarpeeksi monen vaatetaistelun jälkeen vanhemmat ovat kuitenkin lopulta taipuneet. Selvä, käytä sitten näitä prinsessahörhelöitä, se on kaikille helpompaa. Näille tytöille haluan sanoa: hyvä te! Olette taistelleet asian puolesta, johon uskotte. Tästä piirteestä on varmasti hyötyä myöhemminkin elämässä.

Joskus pinkit prinsessat olivat saduissa niitä, jotka vain istuskelivat passiivisina odottamassa pelastajaansa. Mutta eivät ole enää. Aivan yhtä hyvin voimme kertoa lapsillemme tarinoita prinsessoista, jotka pystyvät mihin vain. Nämä prinsessat kiipeävät ihan itse alas tornista, lävistävät vaaleanpunaisella miekallaan uhkaavan lohikäärmeen, hyppäävät valkean hevosen selkään ja karauttavat helmat heiluen kohti auringonlaskua.

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.