Miten kasvattaa kiltistä tytöstä häijy muija?

Puhe kilteistä tytöistä on niin nähty. Nyt puhutaan häijyistä muijista. Ja se on mahtavaa.

Donald Trump teki palveluksen meille naisille nasty woman -kommentillaan, jonka hän heitti USA:n presidenttivaaliväittelyssä Hillary Clintonille. Yritys loukata kääntyi päälaelleen ja sanaparista on painettu jo t-paitoja. Eikä mikään ihme, minuunkin se kolahti täysillä.

Jos jotain tarvitsen, niin ripauksen lisää häijyyttä. Sellaista viekasta pilkettä silmäkulmaan, joka antaa lisää pokkaa kehdata asioita. Vähemmän kuuliaisuutta, enemmän itseni ja muiden puolien pitämistä.

Olen väsynyt kilttiin tyttöön itsessäni. Myötäily, itseni alentaminen ja vähätteleminen ei hyödytä ketään, ei varsinkaan minua itseäni. Ja silti se on edelleen rooli, johon ihan huomaamattani usein solahdan.

Onneksi tytöstä polvi paranee. Tyttäressäni on tällä hetkellä huomattavasti enemmän häijyä muijaa kuin minussa. Hän on suorastaan häpeilemätön: huutaa kurkku suorana jos siltä tuntuu, antaa kiusaavalle isoveljelle samalla mitalla takaisin ja vaatii huomiota, vaikka vanhemmat olisivat miten väsyneitä. Hän on uuvuttava raivoaja, esiuhmaikäinen, joka alkaa pikku hiljaa ymmärtää, että hänelläkin on valtaa tässä perheessä. Ja äitinä olen ihan, että jes, tätä lisää.

Kiltti tyttö sisälläni toki älähtää: ”ei lasta saa kannustaa huutamaan ja repimään toisia hiuksista!” Mutta kyse ei ole siitä. En tietenkään halua opettaa häntä ajattelemaan, että toisia saa satuttaa. Kyse on siitä vapaudesta, mikä hänessä vielä on.

Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäiseltä tyttäreltäni puuttuu kulttuurin luoma käsitys itsestään tyttönä ja naisena, joka minussa itsessäni elää vahvana. Hän ei ole vielä imenyt itseensä ulkopuolelta tullutta ajatusta siitä, millainen hänen pitäisi olla. Kärjistäen: hän uskoo itseensä ja voivansa tehdä mitä vain, minä en.

Tyttäreni todellakin kasvattaa enemmän minua kuin minä häntä.

Poikani on kiltimpi ja mukautuvampi, oikea kiltin lapsen esikuva. En kuitenkaan ole hänen kiltteydestään huolissani. Miksen? Koska pojille on tässä maailmassa tarjolla enemmän lokeroita. On itsestäänselvää, että poika tai mies voi olla samaan aikaan kiltti ja vaikkapa menestynyt. Ei oikeastaan edes ole sellaista lokeroa kuin ”kiltti poika” tai ”häijy äijä”.

Haluan tyttärelleni samaa. Olisi aivan mahtavaa, jos hän voisi ihan itse selvittää, millainen hän haluaa olla. Että me kaikki naiset voisimme.

Miten sitten estäisin sen, etten huomaamattani itse lokeroisi tytärtäni vaan osaisin tukea hänen minuuttaan? Minun pitää olla itse rohkea, se vähän häijy muija. Kiltiksi tytöksi kasvaneelle se on aika pelottava ajatus, mutta ainut keino.

Kympin tyttöjen tunteiden vähättely

”Et saa valittaa, sinullahan on kaikki hyvin.” Tähän lauseeseen törmää jatkuvasti. Joko joku sanoo sen suoraan tai sitten oma pää sanoo niin. Ajatuksiimme kun on iskostettu, että pitäisi olla jatkuvasti kiitollinen ja nöyrä. Pitäisi koko ajan pitää mielessä, että maailmassa monella on kaikki paljon huonommin.

Tämä muistutus onkin toisinaan mitä tarpeellisin. Silti tuntuu, että sitä hoetaan eniten niille, jotka sen tietävät jo: kilteille kympin tytöille. Heille, jotka ovat jo valmiiksi piinallisen tietoisia omasta onnekkuudestaan.

Kiltit kympin tytöt ovat tottuneet tekemään paljon. Eivät vain välttämätöntä, vaan vielä vähän paremmin. Ongelma on siinä, että paremmin ei tunnollisen tytön kohdalla lopu koskaan. Aina voisi tehdä vielä enemmän.

Jossain vaiheessa kiltti tyttö saattaa kuitenkin väsyä. Tässä vaiheessa vaatii paljon rohkeutta sanoa, ettei jaksa. Mutta jos ja kun kiltti tyttö lopulta uskaltaa sanoa ongelmansa ääneen, viimeinen asia, jonka hän haluaa tuolloin kuulla, on: ”mutta sinullahan on kaikki hyvin, monilla on huonommin.”

Se, että kieltää toista valittamasta huonompiosaisiin vedoten ei kuitenkaan ole toisen auttamista. Se on toisen ongelmien vähättelyä ja kiltteyden kaapuun verhottua syyllistämistä. Kun kiltille tytölle sanotaan, että muista olla kiitollinen, sanotaan myös, että sinun ongelmasi ovat liian pieniä, et saisi tuntea noin.

Ystäväpiirissäni on paljon naisia, jotka ovat ihania, rohkeita, upeita, valloittavia, taitavia ja syvällisiä. Silti heistä jokainen on tainnut joskus huokaista minulle, että nyt on vähän rankkaa, mutta jatkanut heti perään, että eihän tästä oikeastaan saisi valittaa. Nuo samat ihanat naiset ovat kuitenkin käyneet läpi vaikka mitä vaikeuksia: eroja, lapsettomuutta, potkuja, sukuriitoja, mielenterveysongelmia. Joiltakin on vedetty matto jalkojen alta täysin yllättäen ja he ovat pudonneet tyhjän päälle. Jos sellaisessa tilanteessa ei saa valittaa, missä sitten?

Kiltillä tytöllä pitää olla oikeus sanoa olevansa väsynyt ilman, että joku huutaa heti: ”mutta on väsyneempiäkin!” Se, että joku muu on vielä väsyneempi kuin kiltti tyttö, ei poista tämän väsymystä tai vähennä sitä yhtään. Se, että jollain toisella on asiat vielä huonommin, ei korjaa vaikeuksia kiltin tytön elämässä. Sitä paitsi onko toisen tunteiden vähättelystä seurannut ikinä mitään hyvää?

Naiset. Pyydän teiltä. Ei väheksytä toisiamme, vaikka toisen ongelmat tuntuisivatkin joskus vähäpätöisiltä. Nielaistaan mieluummin ”mutta sinullahan on kaikki hyvin” -lause ja ollaan vaikka vain ihan hiljaa. Usein valituksen aiheet ovat ihan oikeita ongelmia sille ihmiselle, joka niistä puhuu. Tällöin vähättely ei auta, se vain pahentaa toisen oloa.

Yritetään mieluummin puhua itse vähemmän ja kuunnella enemmän.