PING ja p*llulla naamaan

Ping-logo

Tsädäm! Blogini on päässyt mukaan PING Helsinki -tapahtumaan. Siis somefestareille, johon valittiin hakemusten perusteella 200 Suomen kärkibloggaajaa, vloggaajaa ja somevaikuttajaa. Ja minut. Minut!

Veikkaan suuren osan PING Helsinki hosted by Långvik -tapahtumaan osallistuvista sisällöntuottajista olevan alan konkareita. Minä olen bloggaajana vasta konttausiässä. Mutta kuopukseni oppi tällä viikolla kävelemään. Nyt tuntuu, että minä tein juuri blogin kanssa saman.

PING Helsinki on 13. toukokuuta Kirkkonummella Långvikin kartanossa järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen sisällöntuottajat ja sisältömarkkinoinnista kiinnostuneet organisaatiot. Siis bloggaajat ja mainostajat. Tarkoituksena on verkostoitua puolin ja toisin ja muun muassa luoda alalle yhteisiä pelisääntöjä. Meidän content gurujen eli sisällöntuottajien osallistumiskulut piffaa Sonera.

Ensimmäinen ajatukseni PINGistä kuultuani oli, ettei minulla varmaan ole mitään mahdollisuuksia päästä mukaan. Sitten tapahtui jotain hienoa.

wecandoit

Juttelin netissä tuttujen bloggaajien kanssa ja kannustimme toisiamme puolin ja toisin. Päätinkin unohtaa turhan vaatimattomuuden. Kiitos ihanan räävittömien Phocahispidan ja Raissin, syntyi tätä asennetta kuvaava termi, p*llulla naamaan. (Yritin kyllä keksiä sille salonkikelpoisempaa termiä, mutta mikään ei vaan kuvaa sitä yhtä hyvin.)

P*llulla naamaan -asenne tarkoittaa, että on turhaa alentaa itseään ja epäillä kykyjään. Miehetkään eivät tekisi niin. He kulkevat ylpeinä ja mätkivät haarovälillään (kuvainnollisesti) kaikki esteet tieltään. Naiset voivat ottaa tästä asenteesta oppia. P*llulla naamaan epäilijöitä!

Me suomalaiset olemme oppineet, että vaatimattomuus kaunistaa. Ei muuten kaunista. Oikeasti, kuka tästä kainostelusta hyötyy? Voi olla nöyrä, muttei tarvitse nöyristellä. Itsestään ja muista ihmisistä voi olla ylpeä olematta ylpistynyt.

Minulla on aivan järjetön hinku oppia lisää somemaailmasta. Minulla ON tästä aihepiiristä annettavaa. Kannatti siis lyödä sisäistä epäilijääni p*llulla naamaan. Nyt pääsen oppimaan juuri sitä, mitä haluan. Jippii!

Let’s go girls

Naiseus on huikean ihanaa. Samaan aikaan se on myös aivan kamalaa. Parhaimmillaan naisena eläminen tuntuu onnelliselta leijumiselta jossain kaukana pilvien yläpuolella. Pahimmillaan mieli on musta, ahdistunut ja elämä tuntuu pelkältä synkkyydeltä. Usein olo näiden kahden välillä myös vaihtelee häkellyttävän nopeasti. Naisena pidän tätä aivan luonnollisena, mutten yhtään ihmettele, jos miehiä tällainen käytös joskus kummastuttaa.

Naiseus onkin useimmiten ristiriitaista. Voinko käyttää pinkkejä vaatteita, mutta olla silti uskottava? Voinko olla kiinnostunut taloussuhdanteista, mutta kuluttaa aikaani myös hömppäviihteen parissa? Voinko olla samaan aikaan pienten lasten äiti, mutta myös minä? Yksinkertaisin vastaus on, että tietenkin voin. Mutta siihen liittyy muutakin.

Nautin siitä, että saan höpöttää toisten naisten kanssa tuntikausia elämästä ja ylianalysoida sitä. Kun bongaan leffasta, lehdestä tai vaikka kadulta jonkin asian, joka koskettaa naiseutta, haluaisin heti istahtaa kahville hyvän ystävän kanssa ja alkaa pohtia tapahtuman eri puolia. Kahden lapsen äitinä tällaisille hetkille ei kuitenkaan löydy päivästä kovin helposti aikaa, tai ainakin se vaatii suunnitelmallisuutta. Blogin kanssa voi sen sijaan olla spontaanimpi.

Olen kolmekymppinen helsinkiläinen nainen. Tällä hetkellä olen perhevapaalla ja kotona päiväni pitävät kiireisenä kolmevuotias poika ja tyttövauva. He ovat parasta mitä elämässäni on, mutta välillä kaipaan myös ihan omaa aikaa. Tarkoitukseni on tämän blogin kautta varastaa silloin tällöin pieniä hetkiä itselleni ja pohdinnoilleni, nimenomaan naiseuden näkökulmasta katsottuna.

Joten aloitetaan.