Isoja uutisia

Tiedättehän ne hetket, jolloin eteen tulee tienhaara ja pitäisi päättää, mihin suuntaan mennä. Minä olen seisonut sellaisen edessä jo jonkin aikaa blogini kanssa. Olen ollut kahden vaiheilla: joko kehitän blogia ammattimaisempaan suuntaan tai sitten lopetan kokonaan.

Bloggaaminen on kivaa, tuskinpa sitä muuten tekisin. Se on selkiyttänyt minulle itselleni mitä asioista ajattelen. Mihin minä uskon, millaisista asioista haluan puhua ja mitä pyrkiä edistämään. Ja siinä samalla toivottavasti antanut jonkun oivalluksen teillekin.

Mutta olen myös töissä ja pienten lasten äiti. Iltaisin olen väsynyt. Jaksanko ja pystynkö kirjoittamaan vapaa-ajallani, kun kirjoitan myös työkseni? Perhevapaalla blogin kirjoittaminen oli henkireikä, mutta kannattaako minun näin työelämässä väsyttää itseni harrastuksen takia?

Mutta kun olen sanaisen arkkuni aukaissut, ei sitä niin vaan enää suljetakaan. Sanomisen tarve naisiin liittyvissä ajatuksissa tuntuu olevan niin suuri, etten sitä voi hiljentää.

Haluan pohtia ääneen sitä, miltä tuntuu olla nainen. Haluan maailmasta lisää tilaa sille ajatukselle, että me olemme jo hyviä. Ettei meitä pidättele mikään: ei ulkonäkö, ei sukupuoli, eivätkä varsinkaan omat uskomuksemme itsestämme. Meidän pitää vain oppia näkemään se.

Niinpä päätin, että jatkan. Siihen vaikutti osaltaan kirjailija Elizabeth Gilbertin yksinkertainen ohje: jos haluat löytää luovuutesi, seuraa uteliaisuuttasi. Ei tarvitse tietää ennalta mihin uteliaisuus johdattaa. Riittää, että ottaa yhden pienen askeleen kerrallaan.

Ja juuri nyt uteliaisuus kuiskii korvaani: katso tämä kortti. Kokeile. Anna mennä.

Niinpä blogi muuttaa. Ottaa askeleen kohti uutta ja isompaa. Entistä rohkeampana ja ammattimaisempana, silti sielunsa säilyttäen. Seuraavasta kirjoituksesta eteenpäin blogi tulee löytymään osoitteesta:

menaiset.fi/blogit/naiseudesta

Bloggaaminen Me Naisissa on minulle looginen askel, olenhan ammatiltani kyseisen lehden toimittaja. Olen saanut jo lähes yhdeksän vuoden ajan kirjoittaa Me Naisiin huikean mielenkiintoisista ihmisistä ja elämäntarinoista. Nyt pistän blogin kautta siellä peliin myös itseni. Toivottavasti tulet mukaan!

Mikäli seuraat blogia kirjanmerkkien kautta, nyt kannattaa päivittää osoite. Facebookin tai Bloglovinin kautta seuraavien ei tarvitse tehdä mitään, ne päivittyvät automaattisesti.

Juuri nyt oloni on kuplivan odottava ja jännittävä. Tästä tulee hauskaa!

Kun kamera tuijottaa

Sitä on valmiiksi miettinyt, mitä aikoo sanoa. Olisi kiva kuulostaa fiksulta, kertoa hauskoja esimerkkejä ja poseerata imartelevista kuvakulmista. Mutta kun kameraan syttyy punainen valo, päässä lyö pelkkää tyhjää.

Kirjoitin blogissa viime keväänä kavereiden kotiapuringistä. Yle TV1:sellä pyörivä Puoli seitsemän -ohjelma päätti tehdä siitä jutun. Toimittaja Ida-Liina Huurtela ja kuvaaja Rami Moilanen suuntasivatkin kuvaamaan ja haastattelemaan meidän kaveriporukkaamme kesken siivouspuuhien. Kuvaus tehtiin ystävieni Emmun ja Viljamin kaksiossa, joten tunnelma oli hikinen ja tiivis.

Jaa mikä kotiapurinki? Se koostuu kolmesta perheestä, joista jokaisen kotona kokoonnumme vuorotellen siivoamaan viikon välein. Nyt olemme pyörittäneet rinkiä jo vuoden!

Olemme muun muassa pesseet toistemme ikkunat, matot, järjestelleet lastenvaatteita, poranneet tauluja seiniin ja tietenkin puunanneet toistemme nurkkia puhtaammiksi. Kuinka siistiä! (Pun intended.)

Puoli seitsemän -ohjelman kuvauspäivänä ei kaikki tietenkään mennyt täysin putkeen, kuten ei ikinä lapsiperhe-elämässä. Ensinnäkin Antin ja Emmin lapset sairastuivat, joten Emmi jäi hoitamaan heitä kotiin. Emmun ja Viljamin Tarri-koiralle taas kävi sisäsiisteysvahinko elämänsä ainoan kerran juuri kameroiden kuvatessa. Ehkä Tarriakin jännitti tv-esiintyminen? Tämä vahinko ei sentään telkkariin päätynyt.

Minä puolestani olin ostanut uuden silmienrajausvärin sen ainoan vanhan ja kuivuneen tilalle, koska olin tuolloin äitiyslomalla eikä silmien rajailu ollut ensimmäisenä mielessä. Olisi ehkä kannattanut testata tuotetta etukäteen – se nimittäin levisi joka räpäytyksellä ympäri luomia.

Mutta kivaa meillä oli silti! Lopputuloksen näet Yle Areenasta täältä.