Pyykinpesu, tuo naisten intohimo

Olin tyttöjen illassa. No okei, ehkä pitäisi sanoa naisten illassa, sillä olimme kaikki yli kolmekymppisiä, siististi pukeutuneita ja joimme sivistyneistä laseista viiniä samalla kun maistelimme graavilohta ja -siikaa. Paitsi ne kaksi raskaana olevaa.

En kuitenkaan olisi osannut etukäteen arvata aihetta, joka herätti kolmekymppisten naisten sielun palamaan, nostatti kirvottavimmat kommentit ja intohimoisimman väittelyn. Nimittäin pyykkääminen!

Olin tästä hitusen hämmentynyt. Siksipä tunsin tarvetta jaotella meidät naiset ilmi tulleiden tunnustusten myötä kolmeen erilaiseen pyykkääjäkastiin: kuivausrumpuaddikteihin, neuroottisiin nillittäjiin ja laiskoihin luusereihin.

Kuivausrumpuaddikti

On nimensä mukaisesti täysin hurahtanut kuivausrumpuihin. Hän puhuu niiden puolesta niin taitavasti, että möisi niitä vaikka metsän keskellä ilman sähköä elävälle erakolle.

Kuivausrumpu on pelastanut pyykkääjän kaikelta: ympäri asuntoa lojuvilta pyykkitelineiltä, silittämiseltä, jopa ylitsepursuavilta kaapeilta. Lakanoita ei esimerkiksi tarvita kuin yksi pari, kuivausrummussa kun voi kätevästi pyöräyttää ne yhdet ja ainoat kuiviksi!

Tälle pyykkääjälle on aivan turha väittää, että kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Jos vaate kuluu pilalle, sitten ostetaan uusi tilalle. Kuivausrumpu on tullut jäädäkseen.

Neuroottinen nillittäjä

Ei voisi kuvitellakaan käyttävänsä kuivausrumpua. Pyykin parissa puuhataan pitkään ja pieteetillä. Silittäminen, viikkaaminen ja ylipäätään kaikki pyykkien pikkutarkka hypistely on tälle pyykkääjätyypille suuri nautinto.

Ja mankeli, ah, ihana mankeli! Mikään ei ole rentouttavampaa kuin lakanakaappiin (tietenkin lakanoilla on oma kaappi) millintarkasti viikatut, täysin rypyttömät pussi- ja aluslakanat.

Eräs juhlissamme ollut neuroottiseksi nillittäjäksi tunnustautuva nainen oli muuten kertonut pyykkäysinnostuksestaan psykologilleen. Tälle neuroosi oli tuttu. ”Pyykkääminen on ainut asia, jota te kolmekymppiset naiset voitte enää elämässänne hallita”, psykologi oli sanonut.

Laiskat luuserit

Eivät mankeloi tai silitä. He tunkevat koneen liian täyteen, joten vaatteet jäävät aina ryppyisiksi. Värikkäät ja valkoiset vaatteet voi ihan hyvin pestä sekaisin. Ja mankeli, sellaisen tämä pyykkääjä on nähnyt ehkä joskus lapsena.

Laiskan luuserin pyykit saavat kuivaa ympäri kotia missä sattuu. Lakanan voi heittää vaikka ovenkarmin päälle. Vaatteet ostetaan sen mukaan, etteivät ne rypisty. Kauluspaidat viedään mieluummin pesulaan kuin kaivetaan silitysrauta esiin.

Tunnustan, kuulun viimeiseksi mainittuun ryhmään. Mutta meillä on muotoon ommellut aluslakanat, ei kai niitä edes voi mankeloida? Ja silittäminen, kuka sitä nyt lasten kanssa jaksaa? Värikkäät ja valkopyykit sentään pyrin pesemään erillään (tai heittämään värinkerääjäliinan mukaan).

Että näin. Mistäköhän miesten illoissa puhutaan?

Jotain hallitus tekee oikeinkin

Facebookissa kiertää parhaillaan meemikooste eduskunnan avioliittolakikeskustelusta. Ahdistavaltahan tuo meno näyttää, en sitä kiistä.

Haluan silti huomauttaa, että jotain hallitus tekee oikeinkin. Uusimmasta budjettiehdotuksesta löytyy nimittäin edes jonkinlaista yritystä tasa-arvon edistämiseksi.

(En todellakaan ole tyytyväinen kaikkiin hallituksemme nykylinjauksiin, mutta uskon kehuihin. Saahan kenkkuilevan lapsenkin paremmin kuuntelemaan ymmärtämällä kuin haukkumalla.)

Ensi vuoden alusta lähtien hallitus suunnittelee nimittäin maksavansa synnyttävien naisten työantajille 2 500 euroa, jee! Tällä halutaan tasata haitallista vauvalaskua, joka jarruttaa naisten urakehitystä. Yksi lapsi kun maksaa Yrittäjänaisten mukaan äidin työnantajalle peräti 17 000 euroa.

Pari lasta melko hiljattain pyöräyttäneenä tämä aihe kolahtaa. 17 000 euroa on valtava summa. Siitä tulee hitusen huono omatunto. Noin paljonko oman elämäni henkilökohtaiset päätökset tosiaan vaikuttavat työnantajan rahoihin?

Samaan aikaan tuntuu tosin aivan pöntöltä edes ajatella mitään huonoa omaatuntoa. Enhän minä näitä lapsia yksin ole halunnut.

Kuten aiemmin kirjoitin, palasin juuri töihin ja mieheni jäi lasten kanssa kotiin. Miljonäärimutsi huomautti, että vaikka tällaiset yksilötasolla tehdyt valinnat ovatkin hienoja, tasa-arvoa edistäisi parhaiten perhevapaiden kustannusten tasapuolinen jakaminen ja niistä puhuminen. Olen täysin samaa mieltä, siksi tämän aihepiirin nyt esiin nostinkin.

2 500 euron maksua on myös kritisoitu. STTK:n mukaan perhevapaasysteemi pitäisi pistää kokonaan uusiksi eikä tyytyä tällaiseen summamutikassa kohdistettuun kertamaksuun, kertoo Yle. Tässäkin on pointtinsa, mutta ymmärrän, ettei kaikkea voi saada heti.

Raha kertoo siitä, mitä yhteiskunnassa arvostetaan. Se, että valtion budjetista halutaan suunnata naisten urakehityksen tukemiseksi edes tämän verran rahaa, on joka tapauksessa huippujuttu. Toki täydellisessä maailmassa summa olisi heti puolet eli 8 500 euroa, mutta on tämä nyt sentään parempi kuin ei mitään.

Kiitos siis hallitus (edes) tästä!