Kuukauden nainen: Leena Putkonen

Leena Putkonen

Kiinnostaako kakka ja piereskely? Todennäköisesti ainakin salaa. Mutta kehtaatko ottaa asian puheeksi kahvipöytäkeskustelussa ja jaella vinkkejä aihepiirin ympäriltä muille? Tuskinpa ihan ensimmäiseksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen sen sijaan kehtaa. Hän on itse antanut itselleen liikanimen Leena ”someone’s gotta talk about it” Putkonen. Käsittääkseni ainakin osa ravitsemusterapeuteista puhuu mieluummin ns. sisäsiistimmistä aiheista, mutta Leena on valmis puhumaan suoliston kokonaisvaltaisesta toiminnasta niin asiakkaidensa kuin mediankin kanssa. Ja samalla myös nauramaan itselleen. Täällä yksi esimerkki.

Miten mahtava pokkanainen. Siksipä Leena on Naiseudesta-blogin Kuukauden nainen!

Eivätkä Leenan saavutukset tähän lopu. Hän on hiljattain julkaissut esikoiskirjansa Superhyvää suolistolle!, jossa hän käsittelee herkkävatsaisuutta ja ärtyvän suolen oireyhtymää. Lisäksi hän on toinen suositun Se erilainen fitness -blogin pitäjistä.

Kuvakaappaukset Leenan nettisivuilta leenaputkonen.fi.
Kuvakaappaukset Leenan nettisivuilta leenaputkonen.fi.

Mielestäni Leenan kirjoituksissa parasta on se, että Leena on niin järkevä. Hänellä on ruokaan, laihduttamiseen ja kehonkuvaan maanläheinen suhtautuminen. Hän ei laske kaloreita, vaan kannustaa kaikkia rakastamaan itseään ja löytämään juuri itselleen sopivan ruokavalion.

Kaiken lisäksi Leena viittaa kintaalla kapealle naiskuvalle ja ikuiselle viiden kilon laihdutusbuumille. Ajattelen painoasioista tismalleen samoin kuin Leena: kilot eivät ole naiseuden mitta.

Leena tekee omaa juttuaan intohimolla ja tuntuu haluavan vilpittömästi auttaa muita ihmisiä. Luulen, että aika monellakin meistä on halu auttaa toisia, mutta on eri asia tehdä asialle konkreettisesti jotain kuin vain haaveilla siitä.

Pakko myös toimittajan näkökulmasta antaa kehuja Leenalle. En ole häntä itse toistaiseksi haastatellut, mutta tietojeni mukaan hän suhtautuu suopeasti haastattelupyyntöihin eikä arvota medioita roskalehtiin ja laatujulkaisuihin. Tällaisia asiantuntijoita tarvitaan aina.

Hyvä Leena, olet paras!

Aiemmat Kuukauden naiset

Tammikuu: Karoliina Korhonen

Naiseudesta-blogin Kuukauden nainen voi olla oikeastaan kuka tahansa: suomalainen tai ulkomaalainen, julkkis tai tavis, tuttu tai ohikulkija. Olennaista on, että hän on tehnyt jotain sellaista, mikä saa minut innostumaan ja inspiroitumaan niin paljon, etten malta olla intoilematta siitä teille lukijoillekin.

Vauvasta taaperoksi, huh helpotusta

Olemme juhlineet viimeiset kaksi päivää tyttäreni 1-vuotispäiviä. Ensimmäisenä päivänä vieraiksi kutsuttiin sukulaiset, toisena päivänä meidän vanhempien kavereita lapsilla ja ilman. Olipas muuten huippua!

Voin suositella tällaista kahden päivän juhlimismetodia, sillä järjestelyt hoituivat lähes yksien juhlien vaivalla. Omat lapsemme (ja miksei myös me aikuiset) jaksoivat juhlia paremmin, kun aisti-ilotulitus oli jaettu useampaan osaan. Kahden päivän juhlat mahdollistivat myös sen, että me vanhemmat ehdimme edes vähän enemmän vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa, kun asunnossamme oli ”vain” parisenkymmentä tyyppiä kerrallaan.

Minulle tyttäreni ensimmäiset syntymäpäivät olivat myös helpotuksen huokaus. Joillekin vanhemmille vauva-aika on auvoisaa ja ihanaa, mutta minusta äitiys on palkitsevampaa hieman isompien lasten kanssa.

vauvastataaperoksi

Tämän toisen vauvavuoden alussa etsin kokeneempien äitien blogeista epätoivoisesti vastausta siihen, milloin elämä kahden lapsen kanssa helpottaa. Vastaus taisi olla siinä vuoden paikkeilla, mikä tuntui parin kuukauden ikäisen vauvan ja juuri kolme vuotta täyttäneen pojan kanssa ikuisuudelta.

Vaikka minulla oli kokemusta jo yhden lapsen kasvamisesta ja vaikka järjellä tiesin, että lapsi todellakin kehittyy ja oppii asioita, kahden kanssa hommaan piti opetella uusi mutka. Yhden lapsen kanssa omia lepohetkiä pystyi varastamaan helpommin, mutta kahden kanssa vähintään toinen oli aina hereillä. Myös öisin. Tuntui, etten saa olla sekuntiakaan rauhassa.

Mutta nyt, tyttäreni täytettyä vuoden ja poikani muutaman kuukauden päästä neljä vuotta, voin sanoa samaa kuin kokeneemmat äidit. Kyllä se helpottaa.

Lapset viihtyvät hetkittäin sekä itsekseen että toistensa kanssa. Päivissä on melko selkeä rutiini ja yötkin menevät ainakin toisinaan jo ihan mukavasti. Helpotusta tuo myös se, että vuodessa olen oppinut tuntemaan tyttäreni ja löytämään keinot, millä saan hänet rauhoitettua, nukutettua ja syötettyä.

Myös lapset ovat oppineet tulemaan paremmin toimeen keskenään. Isoveljen kanssa on alkanut löytyä enemmän yhteisiä nauruhetkiä, eikä pelkkää sun lelu on mun lelu ja toisin päin -riitelyä. Jos isoveljen maailma järkkyikin peruuttamattomasti silloin, kun pikkusisko muutti kotiin, nyt se järkkyisi, jos pikkusiskoa ei olisikaan.

IMG_0004

Minäkin pääsen jo hetkittäin poistumaan kotoa ilman huonoa omaatuntoa. Voin olla useamman tunnin omilla menoillani, eikä kenenkään maailma kaadu. Olen löytänyt tavan ladata akkuja sekä itsekseni että lasten kanssa. Energiani ei enää kulu siihen, että olen joka hetki tuntosarvet pystyssä valmiina selvittämään, mikä pienempää tai isompaa lasta tällä kertaa harmittaa.

Tietenkin tiedän myös, että tämän kaiken sanominen saattaa heilauttaa koko arkemme ylösalaisin. Äitiyteen kun tuntuu kuuluvan se, että kun kuvittelee homman olevan hallussa, tapahtuu jotain ihan kamalaa. Kohta meille varmaan iskee vähintään vesirokko, tuhkarokko, lavantauti ja paiserutto. Siksi en sanokaan, että ”ehkä tämä tästä”. Sanon vain, että kiitos.